Sunday, June 15, 2014

Paleo kämppä

Kaikki tekevät ihan ***kelin loistavaa työtä paleo skenessä.

Paleo tarkoittaa heräämistä siihen, että myös substanssilla on merkitystä. TV teki meistä kykenemättömiä näkemään pinnan alle. Nyt haluamme jälleen tietää mitä safkamme todella sisältää; pelkkä kaunis mielikuva ei enää riitä.

Tutkittuani rakennus- ja sisustusalaa perin pohjin, huomaan ettei siellä kukaan vielä omaa sellaista kokonaisvaltaista laatukäsitystä, joka safkoissa alkaa olla yhä useammille jo itsestäänselvyys. Toki löytyy edelleen vanhoja mestareita kuten Talotohtori Panu Kaila - ja ulkomailta löytyy vaikka mitä Bau Biologisteja - mutta kotimaassa rehellisimpiinkin luomusuosituksiin pääsee edelleen lipsahtamaan samaa suurteollisuuden edunvalvontaa kuin lainsäädäntöönkin.

Safka-ala tuntuu olevan jo korjattu. Siellä riittävän vauhdikkaasti kasvava huippuosaajien jengi ymmärtää, että aito laatu on se juttu - että ensin laadukkaat raaka-aineet elinvoimaa hehkuvasta ekosysteemistä, ja sitten niistä voi tehdä kaikkea kivaa ja kaunista (tai vaikka helppoa ja nopeaakin).

Millään muulla alalla en näe vielä samaa.

Ei vaate-alallakaan kukaan ole laittanut vielä itseään, uraansa ja koko mainettaan todella likoon aitojen materiaalien puolesta. On helpompi myydä sitä mikä myy, kuin ottaa tehtäväkseen transformoida koko ala kohti parempaa.

Aloitetaan rakennusalasta. Helppoahan tämä on tänä päivänä: ihmiset janoavat sitä aitoa tietoa, jota yksikään mainoslehti ei kykene heille antamaan, eikä viranomainenkaan suosittelemaan - koska molemmat ovat sängyssä suurteollisuuden kanssa, eikä sitä tosiasiaa oikeastaan voi muuttaa. Häntä heiluttaa koiraa, minkäs teet. Mutta sitäkin helpompi on puhua suoraan ihmisille ihmisenä. Skipataan hierarkkiset instituutiot, tehdään tämä hakkerietiikalla open sourcena.


Jostain syystä biohakkeri- tai paleoskenessä ei kukaan ole vielä juurikaan puhunut asumisesta, rakentamisesta, sisustamisesta. Tämän blogin tarkoituksena on, että jokaisen luomu- ja laatuhifistelijän holistinen näkemys laajenee kattamaan yhden yhtälailla perustavanlaatuisen ja kaikkia koskevan elämänalueen lisää. Jos ruokaan löytyy jo aidosti laadukkaita vaihtoehtoja, niin löytyy myös kankaisiin, myös tapetointiin, eikä koko kotiin todellisuudessa tarvita yhtään sen enempää synteettistä kemiaa kuin satakaan vuotta sitten. **

Samalla tästä voi tulla Suomen ensimmäinen sisustusblogi, jossa et löydä outgassaavaa myrkkymuovia, toksisia liimoja, myrkkymaaleja, taitavastimarkkinoituja huijausratkaisuja - tai kiinassa valmistettua raskasmetalliroskaa - vaikka etsisit suurennuslasilla. Ja sitäkin enemmän löydät suosituksia siitä mikä todella toimii - kokonaisvaltaisestakin näkökulmasta, kaikille aisteille ja kaikille osapuolille - jopa niille joiden olemassaolosta en voi olla tietoinen. Kuten Bucky Fuller sanoisi, "luoda jotain, mikä toimii kaikille eikä vahingoita ketään tai mitään".

Joskus se on markkinoiden kalleinta; joskus se löytyy ilmaiseksi kaverilta, vitosella kirpparilta, tai jopa pienellä vaivalla luonnosta. Kuten ruoassakin tai vaatteissa, se ei juuri koskaan löydy sieltä mistä tv-massat on ohjelmoitu ratkaisunsa hakemaan.



** toki jossain määrin tulen yhdistämään teknologisen kehityksen parhaita innovaatioita siihen sadan vuoden takaiseen, ihan kuin safkassakin. Painopiste on hyvä olla siinä mikä toimi jo tuhat vuotta sitten, mutta sopiihan siihen aina se Phytoplanktonikin kylkeen, ja Pelto-ohdake maistuu paremmalle Green Star Eliten kautta.


3 comments:

  1. Interesting! Mielenkiintoista olisi myös tietää miten asunnon voisi saada mahdollisimman vapaaksi kännykkä- ja langattomien verkkojen säteilystä ja onnistuisiko se "luomusti". Tyypit käyttävät vissiin (mm.) jonkunlaista foliota sitä varten (esim. Resonance dokumentissa (33+ min) https://www.youtube.com/watch?v=-6n-fIHGia8)

    ReplyDelete
  2. Erja Tamminen tarjoaa sähkösuojaa sängyn ympärille:
    http://www.sahkoailmassa.fi/tuotteet/kankaat-tapetit-ja-verkot

    Yö on se aika, kun keho haluaa mennä "suojattomaan" tilaan eli laskea omat suojaukset alas ja päästä totaaliseen parantumismoodiin - eli totaaliseen rauhaan, ja parhaassa tapauksessa jopa luontoyhteyteen (kuten vanhalla hirsimökillä)

    Erään firman Boss mainitsi Stetzer Filttereistä:

    http://oneradionetwork.com/health/dave-stetzer-dirty-electricity-electrical-pollution-a-cause-of-disease-and-chronic-illness-march-21-2013/

    https://www.stetzerelectric.com/store/stetzerizer-filter/

    Ilmeisesti täyden spektrin valot säteilevät vähemmän "dirty electricitya":

    http://adlux.fi/

    Olikohan niin, että alpakan ja hampun sekoituksesta tehty kangas blokkaa nykyajan kenttiä aika maksimaalisesti? Veikkaan, että monet luonnon materiaalit jollain tapaa tekevät samaa, kuten huonekasvitkin ja esim. metsä.

    Tärkein on tietenkin langallinen verkko WLANin sijaan, tai ainakin vetää WLAN irti seinästä yöksi. Muutenkin jos on mahdollista ottaa sulake irti (sulattamatta kuitenkaan pakastinta), siinä minimoituu kenttä jos toinenkin.

    Suomessa on onneksi edelleen mahdollista löytää asuntoja (aika keskustassakin), joissa löytyy vain joku hassu WLAN-kenttä, eikä LTE- eli 4G-verkkokaan kanna sisälle asti.

    Itse tilaan pian parikin maadoituslakanaa, luultavasti Groundology.comista (eräässä kotimaisessa alan firmassa mukana ollut kaveri suositteli Groundologya), ehdottomasti Grounding Rod -maadoituspiikillä, ja mittari mukaan myös niin että voi testata tuotteen toimivuuden, että varmasti toimii eikä ole vain uskon varassa.

    Kirjoittelen lisää kunhan kerkiän, nyt lähdetään viemään pöytää asunnolle...

    ReplyDelete
  3. Julkisiin rakennuksiin pitäs myös saada kohennusta. Näitä luonnollisia ja tasapainoisia ratkaisuja pitäs pyrkiä löytämään monestakin syystä. Jos vaikka sais sisäilma-asioita paremmalle mallille jne..

    http://www.homeleaks.fi/groups/3-julkinen-hirsirakentaminen-ja-hyvinvointi/

    ReplyDelete